Kysy, keskustele, kaupittele!

« aihelistaan

Kulunut kesä.


  • nimimerkki

    Hakalan Hartsa

    25.8.2024 klo 16:01
    Kesä on kallistumassa syksyyn. Niin se on aina ollut ja niin se tulee olemaan. Vuodenajat seuraavat toisiaan joka vuosi, eivätkä koskaan ole aivan samanlaisia. Vanha sanonta, vuodet eivät ole veljiä keskenään, pitää hyvinkin paikkansa. Suodenniemeläisten kesä on jälleen ollut täynnä tapahtumia. On ollut tarjontaa joka lähtöön. Jo perinteiseksi muodostunut Suodenniemi viikko, on löytänyt hyvin paikkansa kesän kohokohtana. Markkinatori, jota oikein odotetaan ja johon tehdään töitä jotta se saataisiin onnistumaan. Tapahtuma saa paikalle joka kerta yli kolmesataa ihmistä. Tavataan vanhoja tuttuja, Tuttuja joista moniakaan ei nähdä kuin kerran vuodessa. Ei mikään pikkutapahtuma tämmöisessä pikku taajamassa. Suodenniemen sisukkaan valinta sekä Sepän Taiston luotsaama konekavalkadi ovat odotettuja juttuja.
    Kesävieraiden kirkkopyhä on myöskin suosittu. Samoin Jumalanpalvelus vanhalla hautausmaalla. Stephen Evansin urku- ja pianokonsertti elokuisena iltana jo monena kesänä peräkkäin. Sankarihautausmaa ja varsinkin sankarihautausmaan kukat saivat kovaakin kritiikkiä osakseen. Nyt kannattaa käydä sankarihaudalla. Hautakivet puhdistettiin ja tekstit uusittiin. Kukatkin ovat kasvaneet moninkertaisiksi kesän aikana. Kivien oikaisu jää todennäköisesti ensi kesään. Suodenniemellä on vieläkin talkoohenkeä, joten uskon että saamme porukan kasaan. Säästöpankkisäätiöltä saadulla avustuksella saatiin kivet arvoiseensa kuntoon, paikalla jossa meidän kaikkien tulisi hiljentyä. Siinä on vapautemme hinta, siinä lepää Suodenniemen sankarivainajat jotka antoivat henkensä vapautemme puolesta. Unohtamatta sotainvaliideja ja veteraanenja, joista yksi ainoa on jäljellä Suodenniemellä, Kalevi Hakala. Hän täyttää loppuvuodesta kunnioitettavat sata vuotta. Hän on juhlansa ansaitseva.
    Surua ja huolta on aiheuttanut seurakuntatalomme kohtalo. Talo sulkee ovensa lopullisesti elokuun lopussa. Tunne- sekä tahtotila ovat käsin kosketeltavissa. Talo on ollut paikka jossa on voitu kokoontua erilaisiin tilaisuuksiin. Muistotilaisuudet, ristiäiset, syntymäpäivät ym, monet, monet tilaisuudet on pystytty pitämään siellä. Monen monta muistoa on minullakin tuosta talosta. Haikein mielin joudumme seuraamaan miten jotain hyvin keskeistä ja tärkeää viedään meiltä pois. Samoin se on monen muunkin kuntaliitoksella yhdistetyn vanhan kunnan kohdalla. Hyvin surullista joka tapauksessa.
    Lämmin kiitos kaikille Suodenniemeläisille, täällä mökeillään kesää viettäville sekä heidän vierailleen. Kaikille teille jotka ovat rikastaneet kylämme miljöötä. Käyttäneet palveluita ja osallistuneet eri tapahtumiin. Torista on tullut yksi tärkeä kohtaamispaikka. Pidetään siitä kiinni.
    Toivotan teille kaikille oikein hyvää alkavaa syksyä. Pidetään lippu korkealla kaikesta huolimatta.
    Hymyillään ja vaihdetaan sana kun tavataan. Ystävät ovat rikkaus.

    Terveisin Hakalan Hartsa
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kulunut kesä.

Tälle keskustelupalstalle kirjoitetut viestit julkaistaan palstalla vasta ylläpitäjän hyväksymisen jälkeen.