Merkkihenkilöitä Suodenniemellä

Suodenniemi on valtaosan historiankirjoihin merkitystä ajastaan ollut Porin seudun rannikon ja Tampereen alueen sisämaan toisiinsa kytkeneen valtatien varrella. Pitäjä oli ennen myös nykyistä väkilukuisempi: parhaimmillaan 1940-luvulla paikkakunnan asukasmäärä kohosi yli 3000:n, mikä teki siitä kaikin tavoin tapahtumarikkaan suomalaisen maalaispitäjän.

Suodenniemi on saanut osansa kohtaamisista alueellisten ja valtakunnallisten merkkihenkilöiden kanssa. Monet ovat olleet paikkakunnalla käymässä, mutta osa on täällä asunut ja ovatpa eräät myös suunnanneet Suodenniemeltä maailmalle.

Alla on esitetty aikajärjestyksessä sarja Suodenniemeen tavalla tai toisella liittyviä merkkihenkilöitä. Vielä puuttuvat henkilöt ja tiedot saa mielellään kertoa meille.

Sivulle viimeksi lisätty: Sulho Leppä

Vuosina 1438-1439 koettiin Ylä-Satakunnassa mieliä kuohuttanut talonpoikaiskapina, joka nykyisin tunnetaan Davidin kapinan nimellä. Nykyisen Pirkkalan ja Nokian seuduilta leimahtanut kapinointi oli suunnattu sekä verotusta että rälssimiehiä vastaan ja se sai kannatusta ympäri Ylä-Satakuntaa aina nykyistä Hämeenkyröä myöten. Tilanne oli niin vakava, että itse Turun piispa Maunu II Tavast saapui Lempäälän Kuokkalaan kapinaa sovittelemaan.

Esivalta sai aikanaan kapinoitsijat kuriin ja tilanne päättyi Lempäälässä pidettyyn sovintokokoukseen. Sen yhteydessä laadittiin Suomen historiassa hyvin harvinainen sitoumus, jonka antoivat 72 talonpoikaa, 12 kustakin kuudesta kapinaan osallistuneesta pitäjästä. Professori Seppo Suvanto on  Satakunnan henkilötiedostossaan maininnut, että Ylä-Satakunnan pitäjän ensimmäisenä takuumiehenä mainittu lautamies Heikki Luupää (Heyki Lwpae) olisi ollut suodenniemeläinen, Pajuniemen Karon tuolloinen isäntä.

Sitoumuksessa luvattiin, etteivät sen antaneet takuumiehet enää asettuisi esivaltaa ja yhteiskuntarauhaa vastaan. Ja jos niin kävisi, "jonka Jumala estäköön, [...] niin velvoitamme kaikki itsemme siihen, että tämä asiamme, joka niin armollisesti on annettu anteeksi kuin edellä on kirjoitettu, on kaikkine oleva jälleen auki niin kuin sen vasta silloin olisimme tehneet, ja se silloin oikein oikaistava sen mukaan, kuinka lakikirja sanoo ilman armoa."

David Skogman (1840-1861), alkuperäiseltä nimeltään Taave Mikkola, syntyi Mouhijärvellä vähävaraiseen Mikkolan torppaan sen kahdeksantena lapsena vuonna 1840. Nuorena hänen onnistui päästä Selkeen virkatalon isäntäväen avustuksella koulutukseen Poriin, josta hän jatkoi pappiskoulutukseen Turkuun. Se, missä vaiheessa nuori mies muutti nimensä Skogmaniksi (=metsämies) ei ollut aikalaisillekaan aivan selvää, mutta erään tiedon mukaan se olisi Selkeellä keksitty kuvaamaan hänen juuriaan metsämökin poikana.

Turussa opiskellessaan lahjakas Skogman pääsi pitämään saarnan Turun tuomiokirkossa. Valmistumisensa jälkeen hän hoiteli kirkollisia toimia ainakin Mietoisissa, Turussa ja Karkussa ennen saapumistaan Suodenniemelle. Täällä hänen tehtäviinsä kuului normaaleja kappalaisen töitä, kuten pitäjän kirkollisen elämän johtamista, kirkonkokousten järjestämistä ja ripitysten suorittamista.

Skogman toimi aktiivisesti kansanperinteen parissa. Ollessaan 22-vuotias hän sai ensimmäisen stipendinsä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta (SKS). Sen turvin hän tallensi satakuntalaista kansanperinnettä Laviasta Orivedelle (tuolloin Satakunta käsitettiin toisin kuin nykyään) ja Ruovedeltä Lempäälään ulottuvalla alueella. Hänen matkakertomuksensa julkaistiin pian työn päättymisen jälkeen aikakauslehti Suomessa nimellä Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä.

SKS näyttää olleen tyytyväinen Skogmanin työhön, koska antoi tälle toisen stipendin vuonna 1865. Tuolloin matka suuntautui Ruotsiin ja Norjaan tutkimaan niiden pohjoisosien suomalaisasutusta. Matkallaan hän otti valokuvia, jotka nyt kuuluvat SKS:n kokoelmien varhaisimpiin.

Vuonna 1866 Skogman avioitui arvostetun professori Carl Böckerin tyttären Emma Böckerin kanssa.

Kirjastotoimi ja kansansivistystyö oli Skogmanin sydäntä lähellä. Hän oli mukana perustamassa kirjastoja ainakin Mouhijärvelle ja Suodenniemelle. Hän myös pyysi ja sai kustantajilta suomenkielisiä kirjoja jaettaviksi Ruotsin ja Norjan matkan aikana siellä toimineisiin kirjastoihin. Tällöin lahjoituksen vastaanotti ainakin Haaparannan kirjasto nykyisen Suomen ja Ruotsin rajalla.

Palattuaan Suodenniemelle Skogman alkoi valmistella kirjaa Ruotsin ja Norjan matkastaan. Hän ehti saada valmiiksi aiotuista kymmenestä luvusta viisi ennen kuin keuhkotauti sai hänestä yliotteen. Skogman menehtyi Suodenniemellä kevätkesällä 1867, vain 26-vuotiaana. Kesken jääneen kirjan valmistuneet luvut julkaistiin myöhemmin Suomi-lehdessä nimellä Suomalaiset Ruotsissa ja Norjassa.

Skogman haudattiin Suodenniemen kirkon läheisyyteen, jossa hauta on edelleen olemassa. Suodenniemen seurakunta lopetti hautaamiset siihen kirkkomaahan vuonna 1890, jolloin Emma Skogman haki Keisarilliselta Senaatilta Helsingistä erikoislupaa tulla haudatuksi miehensä rinnalle. Lupa myönnettiin ja Helsingissä suurimman osan elämästään asunut Emma laskettiin haudan lepoon Suodenniemelle vuonna 1923.
 

Toivo Torsten Kaila (ent. Johansson) syntyi Suodenniemen kappalaisena toimineen Edvard Johanssonin perheeseen 5. heinäkuuta 1884. Kailan nuoremmat veljet olivat aktivisti ja Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) aktiivi Elmo E. Kaila ja Saksan jääkäri, eversti Auno Kaila jotka syntyivät Johanssonien muutettua jo pois Suodenniemeltä.

Nuorena miehenä Kaila matkusteli Venäjällä ja Keski-Euroopassa talous- ja väestötieteellisillä opintomatkoilla. Suomen itsenäistymisen jälkeen hän työskenteli ulkoministeriön kauppapoliittisella osastolla ennen siirtymistään Tilastollisen päätoimiston (nyk. Tilastokeskus) palvelukseen.

Kailan moniin luottamustoimiin kuuluivat tehtävät Yleisradion hallintoneuvostossa, Suomen teollisuusliitossa, Puuvillatehtaitten yhtymässä ja Suomen tupakkateollisuuden yhdistyksessä. Sotavuosien jälkeen hän toimi myös sotasyyllisyysoikeuden varajäsenenä ja Maalaisliiton Helsingin paikallisosaston puheenjohtajana.

Toivo T. Kaila kuoli Helsingissä 21. helmikuuta 1961.
 

Kauppias Karl Wileniuksen ja Amalia Wileniuksen tytär Iida Maria Vemmelpuu (ent. Wilenius) syntyi Kangasalalla vuonna 1868. Opiskeltuaan erioikeudella Jyväskylän seminaarissa nuori neito valmistui kansakoulunopettajaksi. Valmistuttuaan Vemmelpuu työskenteli ensin kotiopettajana Sortavalassa, minkä jälkeen hänen opettajanuransa jatkui eri tehtävissä Huittisissa.

Iida Vemmelpuu oli eduskuntavaaleissa Suomalaisen puolueen ehdokkaana vuonna 1907. Ehdokkuutensa aikana Vemmelpuu kävi puhumassa tammikuun 6:ntena Suodenniemellä Pohjakylän koululla, josta tilaisuudesta Aamulehti uutisoi 15.1.1907 näin:

" Kokouksen avasi lyhyellä mutta rikassisältöisellä tervehdyspuheella opettaja J.V. Tuominen, jonka perästä opettajatar neiti Iida Vemmelpuu Huittisista piti lähes 3 tuntia kestäneen, innostavan puheen suomalaisen puolueen synnystä, kehittymisestä ja vaikutuksesta sekä tarkoituksesta ja tehtävistä nykyaikana."

Seuraavana päivänä Vemmelpuu piti samansisältöisen puheen myös Taipaleessa.

Valituksi tultuaan Iida Vemmelpuu työskenteli eduskunnan sivistysvaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa, minkä lisäksi hänellä oli tehtäviä mm. Huittisten kunnanvaltuustossa ja Huittisten orpokodin johtokunnassa. Hän kuoli Huittisissa elokuun 3. päivänä vuonna 1924.
 

Kesäkuussa 1908 Suomessa elettiin kiivasta eduskuntavaalikamppailun aikaa. Keisari Nikolai II oli hajottanut ensimmäisen eduskunnan huhtikuussa ja uudet vaalit oli määrä toimittaa heinäkuussa. Vaalikuume näkyi myös Suodenniemellä, kun Kittilän kylässä  järjestettiin samanaikaisesti kaksi poliittissävytteistä kansanjuhlaa: Satakunnan ensimmäiset sosialidemokraattiset kesäjuhlat palokunnantalolla (sijaitsi nykyisen Urheilutalon paikalla) 20.-22. kesäkuuta ja Satakunnan nuorisoseurain kesäjuhla Kelan talolla 21.-22. kesäkuuta.

Yksi sosialidemokraattien kesäjuhlan juhlapuhujista oli 27-vuotias kansanedustaja, toimittaja ja Osuusliike Elannon hallintoneuvoston jäsen Väinö Tanner (1881-1966). Sosialidemokraatti-lehden tietojen mukaan hänen sunnuntaina 21. päivä pitämänsä puhe käsitteli "maalais- ja kaupunkilaisköyhälistön kärsimyksiä ja epävarmaa tilaa, josta vapautuminen oli saavutettavissa ainoastaan yhtymällä kansainväliseen työväenliikkeeseen". Tanner kertoi puheessaan myös kansainvälisen työväenliikkeen synnystä ja tehtävistä.

Kesän eduskuntavaalit päättyivät sosialidemokraattien laimeaan voittoon. Väinö Tanner teki pitkän uran sekä Elannossa että Suomen polittisen elämän johtopaikoilla, muun muassa pääministerinä ja talvisodan ajan ulkoministerinä. Jatkosodan jälkeen sotasyyllisenä tuomittu Tanner palasi vielä uudelleen kansanedustajaksi. Hän jatkoi eri luottamustehtävissä aina 1960-luvun alkupuolelle saakka.
 

Sulho Leppä (1878-1918) oli rakennusmies, Suomen Ammattijärjestön kiertävä puhuja ja Hämeen läänin pohjoisen vaalipiirin sosialidemokraattinen piirisihteeri. Kansanedustajaksi Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä hän nousi vuonna 1917 ehtien toimia tehtävässä huhtikuun vaaleista saman vuoden lokakuuhun saakka.

Suodenniemelle Sulhon perhe saapui Porin maaseurakunnasta vuonna 1880, hänen ollessaan vasta puolitoistavuotias. Sulhon vanhemmat Anselmi Leppänen ja Serafina Loukkaja asettuivat tuolloin Kittilän kylään viljelemään Anselmin kotitorppaa, Alarosin eli Saksan talon mailla sijainnutta Leppijärveä. Sulho (tuolloin sukunimeltään Leppijärvi) muutti Suodenniemeltä pois vuonna 1900 mutta palasi Leppä-nimisenä oman perheensä kanssa takaisin paikkakunnalle loppuvuodesta 1910.

Lepän elämän loppuvaiheista ei tiedetä kovin paljoa. Hän siirtyi sisällissodan myötä Neuvosto-Venäjälle ja kuoli Pietarissa punatautiin vuonna 1918.

Kesällä 1917 Suodenniemellä elettiin maatalouslakkojen kurimuksessa. Maatalostyöt lehmien lypsämistä lukuun ottamatta olivat pannassa. Lakon pitkittyessä tilanne kärjistyi, kun pitäjään alkoi kerääntyä oman väen lisäksi naapuripaikkakuntalaisia sekä lakonalaisiin töihin että niitä estämään. Käydyt neuvottelut ajautuivat umpikujaan ja tilanne kiristyi. Paikalliset viranomaiset olivat voimattomia ja väkivallan uhka alkoi leijua ilmassa.

Heinäkuun 27. päivänä lukittunutta tilannetta ratkaisemaan saapuivat prokuraattori (vastaa nykyistä oikeuskansleria) P.E. Svinhufvud sekä Suomalaista puoluetta edustanut senaatin sisäasiaintoimituskunnan puheenjohtaja (vastaa nykyistä sisäministeriä) Allan Serlachius. Neuvotteluja lakkolaisten kanssa käytiin Kittilässä Kelan talossa, minkä jälkeen vieraat yöpyivät Putajantien varrella sijainneessa pappilassa. Seuraavana päivänä tilanne kärjistyi käsirysyksi Tahlon pellolla Pohjakylässä. Neuvottelut kuitenkin jatkuivat ja lakko saatiin päättymään elokuun 1. päivän vastaisena yönä. Laiha sopu palasi pitäjään, vaikka lakon aikaisia yhteenottoja puitiin vielä syksyllä Karkun käräjillä.

Myöhemmin Pehr Evind Svinhufvud toimin Suomen itsenäisyysjulistuksen antaneen senaatin puheenjohtajana ja Suomen tasavallan 3. presidenttinä. Tässä tehtävässään hän mursi Lapuan liikkeen kapinahankkeen pitämällään radiopuheella. Allan Serlachius puolestaan toimi myöhemmin Suomen asiainhoitajana Kristianiassa (nyk. Oslo) Norjassa sekä Korkeimman oikeuden jäsenenä.
 

Gustaf Wrede af Elimä eli 'Parkanon parooni' (1853-1939) oli originelli parkanolainen metsänhoitaja ja maanpuolustusmies. Hänet muistetaan paitsi askeettisesta elämäntavastaan ja pitkästä parrastaan myös viljelemästään omintakeisesta huumorista.

Muistitiedon mukaan Parkanon parooni kävi Suodenniemellä sisällissodan aikana vuonna 1918. Melkein 65-vuotias Wrede oli rintamamieheksi iäkäs, mutta metsänhoitajan työnsä vuoksi hän oli karaistunut ja hyväkuntoinen. Suodenniemen taisteluihin osallistunut alastarolainen agronomi Eino Kivekäs muisteli jälkeenpäin, että Wrede liikuskeli pitäjässä valkoisten tiedusteluosastojen mukana. Hänen tavoistaan Kivekäs kertoi, että paroni heräsi joka aamu kello 4 ja virkistäytyi sen jälkeen lumihangessa kierittelemällä.

Lähimmäksi taistelutoimintaa Wrede joutui tiettävästi silloin, kun hän helmikuussa rintamalinjojen ollessa vielä vakiintumatta saapui valkoisten tiedustelijoiden mukana rekikyydillä Suodenniemen kirkolle. Siellä syntyi laukaustenvaihto paikalla olleiden punakaartilaisten kanssa. Kivekkään mukaan paroni esti aseella uhaten rekien pelästyneitä ajomiehiä häipymästä ja jättämästä taisteluun sitoutuneita kyytiläisiään oman onnensa nojaan. Tilanteesta selvittiin, kun valkoiset irtaantuivat ja perääntyivät Laviaan.

Sisällissodan jälkeen Wreden asuksi vakiintui suojeluskuntaunivormu. Monien kaskujen päähenkilönä esiintyvä paroni jatkoi maanpuolustukseen ja suomen kielen puhtauteen liittyvän työn parissa vuonna 1939 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.
 

Gunnar von Hertzen (1893-1973) oli Saksassa koulutettu jääkäri ja ammattiupseeri, joka tuli tunnetuksi vuoden 1919 Aunuksen retken suunnittelijana ja yhtenä sen johtajista.

von Hertzen osallistui jääkärimajurina johtamansa hiihto-osaston mukana Suodenniemen taisteluihin keväällä 1918. Hänen hiihtäjänsä liikkuivat etenkin Pajuniemessä, jonka kautta ne pyrkivät osaltaan vaikuttamaan Suodenniemen keskustaajaman valtaamiseen punaisilta.

Gunnar von Hertzen haavoittui Suodenniemellä Kourajärven länsipuolisella peltoaukealla ollessaan joukkoineen kiertämässä järven eteläpään kautta itään kohti Suodenniemen ja Mouhijärven välistä maantietä. Kaukaa Pohjakylän suunnasta ammuttu kiväärin luoti lävisti majurin vasemman reiden ja pysähtyi niin, että oikean reiden sisäpintaan muodostui mustelma. Hänet toimitettiin lyhyeksi ajaksi hoitoon Kankaanpäähän.

Gunnar von Hertzen ei tiettävästi enää myöhemmin vieraillut Suodenniemellä. Täällä suoritetut sotatoimet kaiketi tekivät häneen silti lähtemättömän vaikutuksen, koska hän myöhemmin kirjoitti niistä useita artikkeleita. Suodenniemellä hänen varustukseensa kuului muun ohella myös kamera, jolla otettuja kuvia on niitäkin julkaistu useissa teoksissa.
 

Volmari Iso-Hollo (1907-1969) oli ylöjärveläissyntyinen yleisurheilija ja kaksinkertainen estejuoksun olympiavoittaja. Nuorena hiihtoa, voimistelua ja nyrkkeilyä harrastanut Iso-Hollo erikoistui sittemmin juoksulajeihin, etenkin 3000 metrin esteisiin.

Suodenniemelle Iso-Hollon toi hänen Taipaleen kylässä asunut tätinsä Hilma Nieminen, jonka luona 12-13 -vuotias Volmari vietti kesät 1919 ja 1920. Hänet täällä tuntenut Kalle Saarinen on myöhemmin muistellut Keravalla asunutta Volmaria mukavana kaverina, jossa kilpailuhenki paloi jo kirkkaasti: hän tahtoi aina olla ensimmäinen. Juoksua hän harrasti Saarisen mukaan jo tuolloin.

Iso-Hollo juoksi 3000 metrin esteiden maailmanennätyksen Lahdessa vuonna 1933. Muita hänen urheilu-uransa suuria hetkiä olivat Los Angelesin olympialaiset vuonna 1932 sekä Berliinin olympialaiset vuonna 1936. Molemmissa hän voitti esteissä kultaa, Berliinissä parantui samalla maailmanennätyskin. Hänen kilpauransa jatkui vuoteen 1945 saakka.

Kaarlo Sarkia (aik. Kaarlo Sulin) oli Kiikassa vuonna 1902 syntynyt runoilija ja suomentaja, joka tunnettiin myös suomalaisen Apollon nimellä. Uransa aikana hänet palkittiin Valtion kirjallisuuspalkinnolla vuosina 1931 ja 1943, Aleksis Kiven rahaston palkinnolla vuonna 1938 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnolla vuosina 1939 ja 1945.

Pohjakylän koulun opettajan Frans Tuomisen (1866-1952) pojanpoika tohtori Vesa Tuominen on kertonut, että hänen isänsä Olli Tuominen ja Sarkia olivat ystävyksiä ja opiskelutovereita, jotka oppikouluaikoinaan viettivät joulu- ja kesälomiaan yhdessä Suodenniemellä. Erityisesti kesästä 1921 Sarkia vietti suuren osan täällä. Poikien ajanvietteisiin Suodenniemellä kuuluivat hyönteisten keräily, luonnossa liikkuminen ja mm. käynnit öisellä hautausmaalla, jossa pohdittiin elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Myöhemmällä iällä Sarkia ei tiettävästi enää vieraillut Suodenniemellä, mutta jotakin siitä jäi hänen kirjalliseen tuotantoonsa: poikien Vartian vesilähteestä lähteneen ojan pohjalla näkemä rikkinäinen leili siirtyi Sarkian runoon Unen kaivo. Osana luontoharrastustaan kaverukset myös tarkkailivat Suodenniemen kirkon ympärillä lenteleviä pääskysiä ja niiden, etenkin poikien kirkon kellotornin lattialta pelastaman poikasen, uskotaan vaikuttaneen Elämä ja kauneus -runon kuuluun tervapääskykohtaukseen.

Kaarlo Sarkia kärsi nuoruudestaan lähtien tuberkuloosista, joka eteni vähitellen. Useista parantolamatkoista vuonna 1945 tehty matka Ruotsiin jäi hänen viimeisekseen. Sarkia menehtyi Sysmässä marraskuussa 1945.

Ilmari Unho (1906-1961) oli suomalainen näyttelijä, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja - yksi Suomi-Filmi Oy:n kuukausipalkkaisista ohjaajista. Myös hänen siskonsa Satu Unho oli ammatiltaan näyttelijä.

Suodenniemeen Unhon perhe liittyy siten, että Ilmarin ja Satun isäpuoli vaatturi Kaarlo Unho hankki perheelleen asunnon Lahdenperästä. Hän osti Sävilahdelta entisen Pirttiojan niityn vuonna 1921. Tila lohkaistiin Unholan tilaksi vuonna 1927.

Ilmari Unhon huomattavimmat ohjaukset ovat Aleksis Kivestä kertova Minä elän ja oopperalaulaja Abraham Ojanperästä kertova Ruusu ja kulkuri. Käsikirjoittajana Unhon kynästä syntyi mm. sisällissotaa käsittelevä 1918 - mies ja hänen omatuntonsa.

Unhot muuttivat sittemmin pois Suodenniemeltä mutta palasivat vielä sotavuosien aikana. Myöhemmin Ilmari Unho vaikutti Porissa, jossa hän menehtyi 54-vuotiaana vuonna 1961.

 Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi Askaisissa Louhisaaren kartanossa 4.6.1867. Nuoruusvuosinaan hän opiskeli Haminan kadettikoulussa, josta erotetuksi tultuaan hän siirtyi Pietariin, jossa yleni kenraaliluutnantiksi osallistuen Venäjän armeijassa Venäjän-Japanin sotaan 1904-1906 ja ensimmäiseen maailmansotaan 1914-1917.

Suomessa kenraali Mannerheim toimi valkoisen armeijan ylipäällikkönä ja valtionhoitajana ennen vetäytymistään siviilielämään 1920-luvun alkuun mennessä.

Suodenniemellä Mannerheim vieraili 14. kesäkuuta 1922 osana matkaansa Ulvilasta kohti Mouhijärveä ja Tamperetta. Suodenniemellä oli taisteltu pitkään vuonna 1918 ja aika oli ollut poikkeuksellisen raskas. Ehkä kenraali halusi vierailullaan nähdä pitäjän ja kunnioittaa sen uhria käydyissä taisteluissa.

Suodenniemellä Mannerheimiä tervehtivät Suodenniemen suojeluskunnan paraati sekä hänelle kukkia tarjonneet lotat. Paikalla olleita sisällissodan valkoisia veteraaneja kenraali puhutteli kutakin erikseen. Suodenniemeltä vieras jatkoi matkaansa Mouhijärvelle, jonka sankarihautausmaalle hän laski aikaisemmilta pysähdyspaikoiltaan saamansa kukkatervehdykset.

Myöhemmin talvi- ja jatkosodan ylipäällikkönä kunnostautunut ja tasavallan presidenttinä toiminut Mannerheim menehtyi Sveitsin Lausannessa 83 vuoden iässä tammikuussa 1951.
 

Lauri Ingman oli Teuvalla vuonna 1868 syntynyt professori ja arkkipiispa, joka teki uran myös politiikassa. Ingman oli kokoomuslainen kahden hallituksen pääministeri, minkä lisäksi hän toimi useaan otteeseen opetusministerinä.

Poliittisen uransa jälkeen Ingman siirtyi arkkipiispan tehtävään ja suoritti siinä ominaisuudessa piispantarkastuksen Suodenniemellä 16. ja 17. kesäkuuta 1932. Tarkastuksessa arkkipiispa julkitoi tyytyväisyytensä seurakunnan harjoittamaan nuorisotyöhön. Sen sijaan yleinen kotikasvatuksen taso, raittiustilanne ja suuri aviottomien lasten määrä pitäjässä antoivat aihetta moitteeseen.

Toisena tarkastuspäivänä arkkipiispa osallistui jumalanpalveluksen toimittamiseen Suodenniemen kirkossa. Saarnan jälkeen hän piti puheen, jossa kehotti seurakuntalaisia ottamaan kristillisen opin omakseen. Jumalanpalveluksen yhteydessä myös selvitettiin pitäjän nuorison opinkappaleiden tuntemusta.

Tarkastuksen päätteeksi arkkipiispa tahtoi pöytäkirjaan merkittäväksi, kuinka hän oli ilolla pannut merkille virkaansa "suurta tunnustusta ansaitsevalla uutteruudella ja vakavuudella"  hoitaneen kirkkoherra Toivo Miettisen ponnistukset pitäjässä.

Lauri Ingman jatkoi arkkipiispan tehtävässään kuolemaansa vuoteen 1934 saakka.
 

Toivo Horelli (1888-1975) oli lakitieteen lisensiaatti, pankinjohtaja ja kokoomuslainen kansanedustaja vuosina 1933-1945. Poliittisen uransa lakipisteessä hän oli jatkosodan aikana toimiessaan sisäasiainministerinä J.W. Rangellin hallituksessa vuosina 1941-1943. Horelli oli jo toisen polven poliitikko: myös hänen isänsä Juho Horelli oli toiminut valtiopäivämiehenä.

Suodenniemelle Horelli saapui vuonna 1934 ostettuaan Lahdenperästä pakkohuutokaupan kohteeksi joutuneen Mustapään tilan, jota hän ryhtyi viljelemään muiden toimiensa ohessa. Vuonna 1945 Horelli siirsi Mustapään kahdelle pojalleen jatkaessaan itse pankkimiehen uralla Jyväskylässä.

Poliittisen ja pankkiuransa ohella Horelli toimi muun muassa Vapaussodan rintamamiesliiton, suojeluskuntien ja Henkivakuutusyhtiö Salaman luottamustehtävissä.
 

Ellen Matilda (Elli) Saarikko (1898-1994) oli Suomen ensimmäinen linja-autonkuljettajana toiminut nainen. Hän oli jo nuorena kuljettanut hevosella maataloustuotteita Suodenniemeltä Tampereelle, mutta moottoriajoneuvojen pariin hän siirtyi saatuaan ajokortin keväällä 1926. Ensimmäinen ajolupa salli henkilö- ja kuormamobiilin kuljetuksen yksityisessä liikenteessä, varsinaisen linja-autokortin hän sai keväällä 1929.

Suodenniemeltä Saarikko siirtyi Lavian kautta Tampereelle, jossa hän johti omaa E. Saarikko -nimistä kuljetusyritystään ajaen samalla autojaan itsekin. Yksi yrityksen kuljettajista oli Ellin sisko Anni. Yritys liikennöi paitsi Tampereelta Kankaanpään suuntaan kulkeneita vuoroja myös tilausliikennettä Skandinavian ja Leningradin suuntiin.

Saarikko myi kuljetusyrityksensä Länsilinjoille vuonna 1972 ollessaan tuolloin 74-vuotias. Vuonna 1994 menehtynyt Saarikko on haudattu Suodenniemen kappelihautausmaalle.
 

Suodenniemi metsäisenä pitäjänä on antanut hyvän harjoittelupaikan metsätyömiehille. Kun 1940- ja 1950-luvuilla järjestettiin metsätyökilpailuja niin suodenniemiläiset menestyivät niissä hyvin.  Korkeimmalle pääsi putajalainen Martti Vuorinen (1911-1982), joka voitti Valtakunnan hakkuumestaruuden vuonna 1951. Voitto tuli ylivoimaisella tavalla, toiseksi tullut jäi kuution verran päivässä. Silloin tehtiin metrin mittaisia kuusipöllejä ja koivuhalkoja. Kilpailuissa hän herätti huomiota ammattitaitonsa lisäksi voimillaan. Hän veti kaadetun rungon pinon viereen ja katkoi vasta siinä sen pölleiksi. Näin säästyi aikaa ja askelia. Martti Vuorinen hakkasi halkoja yli 15 pinokuutiometriä päivässä käsivoimin ilman moottorisahaa ym. nykyajan vempeleitä.

Martti Vuorinen oli myös monipuolinen yleisurheilija, 1500 metriä taittui sotilasvarusteissa aikaan 4,35 ja keihäs lensi yli 60 metriä.  Sodassa loukkaantunut olkapää lopetti urheilu-uran mutta ei metsätöitä.

Säästöpankin talossa toimineen puhelinkeskuksen ovelle koputettiin myöhäisenä talvi-iltana 1950-luvun puolessa välissä. Oven takana seisoi mies, jonka auto oli tehnyt lakon ja seisoi toimettomana Pohjakylän suoralla nykyisen Sinervön kaupan ja Säästöpankin talon välillä. Porin suunnasta saapunut tulija osoittautui suosituksi taiteilijaksi Tapio Rautavaaraksi (1915-1979), joka oli menossa esiintymään jonnekin Tampereelle päin. Keskuksenhoitaja tosin tunnisti muusikon vasta tämän esiteltyä itsensä.

Tapio Rautavaaran viihdeura oli alkanut sotavuosina Maaselän radiossa Itä-Karjalassa, jossa hänen äänensä tuli ensi kertaa yleisölle tutuksi. Sotien jälkeen yhteistyö Reino Helismaan kanssa siivitti Rautavaaran nousua kaikkien tuntemaksi esiintyjäksi. Suosionsa huipulla hän oli juuri 1950-luvun puolessa välissä, jolloin hän oli levyttänyt yhden hiteistään, Juokse sinä humma, jossa kerrotaan ympäri maan pieninä murusina olevasta leivästä. Sitä ansaitsemassa Rautavaara oli myös päätyessään öiselle Suodenniemelle.

Puhelinkeskuksen kautta saatiin apua ja Rautavaaran auto korjattiin paikalla. Sitten hän pääsi jatkamaan matkaansa. Rautavaaran ura musiikin parissa kesti aina hänen kuolemaansa vuoteen 1979 saakka. Suodenniemelläkin hän vieraili vielä uudestaan, kun hän esiintyi Hongankalliolla pitäjän maatalousnäyttelyn aikana vuonna 1963.
 

Kaarina Koivuniemi (myöh. Kangasmaa) syntyi Suodenniemellä 13. huhtikuuta 1932. Nuoruudessaan hän tuli tunnetuksi yleisurheilijana, joka saavutti merkittäviä tuloksia kansallisella tasolla yltäen myös kansainvälisten kenttien estradeille.

Suodenniemen Urheilijoita edustanut Koivuniemi sijoittui vuonna 1952 Helsingin olympialaisten kiekonheitossa 11:ksi tuloksella 40,33 metriä. Jo ennen olympiavuotta hän oli saavuttanut kiekonheiton Suomen mestaruuden vuonna 1951, jonka hän uusi vuosina 1952, 1953, 1954 ja 1956. Lisäksi Koivuniemi oli keihäänheiton Suomen mestari vuonna 1956. Yhteensä hän saavutti keihäänheitossa, kiekonheitossa ja kuulantyönnössä 5 SM-hopeaa ja 3 SM-pronssia vuosien 1950-1957 välisenä aikana.

Uransa aikana Kangasmaa paransi voimassa ollutta Suomen ennätystä kiekonheitossa 5 kertaa ja keihäänheitossa 3 kertaa. Hänen parhaat tuloksensa olivat kuulantyönnössä 12,13 metriä vuonna 1951, kiekonheitossa 42,05 metriä vuonna 1954 ja keihäänheitossa 48,17 vuonna 1957. Kaarina Kangasmaa oli Suomen naisyleisurheilun ensimmäinen suurmestari vuonna 1957.
 

Pajuniemeläinen maatilan emäntä Ilona Lumiainen osallistui Maatalousseurojen Keskusliiton järjestämään Taidossa talonpito –kilpailuun vuonna 1966. Tie sinne oli avautunut Satakunnan Maanviljelysseuran järjestämissä karsinnoissa. Kaksipäiväinen loppukilpailu käytiin Kokkolassa ja se oli äärimmäisen tiukka ja tasaväkinen. Osanottajia naisten sarjassa oli yhteensä 17.  

Kilpailuun oli valmistauduttu ahkerasti ja pitkään. Lumiainen oli saanut perusoppia kotitalouteen toimiessaan pitokokki Sylvi Selinin apulaisena. Käsitöistä ja varsinkin ompelusta hän oli aina ollut innostunut. Teoreettisia tietoja ammennettiin alan kirjoista, erilaisilta kursseilta ja ammattilehdistä.

Toinen kilpailupäivä alkoi aamulla puoli yhdeksältä ja päättyi iltapäivällä kolmelta. Kilpailijat vastasivat viiteen ammattikysymykseen, kahteen yleistietokysymykseen ja yhteen järjestökysymykseen. Lisäksi heidän piti suunnitella ikkunaverhot annettujen huonetilojen ja värien pohjalta ja laatia suunnitelma lehmän rehujen päiväannoksesta. Lumiainen peittosi vastustajansa keräämällä 27 tarjolla olleesta 30 pisteestä. Hänestä tuli naisten sarjan valtakunnan mestari.

Kilpailun jälkeen Ilona Lumiainen jatkoi uraansa broilertilan emäntänä. Pitopalveluyrittäjä hänestä tuli vuonna 1979.
 

Suodenniemen Peräkunnan kylästä kotoisin ollut Jaakko Lähteenmäki oli maanviljelijä ja pitäjässä tunnettu urheilumies. Hän oli pitkän linjan Pirkan hiihtäjä ja Satakunnan piirin 10 000 metrin juoksun hopeamitalisti. Muutenkin hän kunnostautui kohoamalla useasti palkintosijoille erilaisissa juoksu- ja hiihtokilpailuissa.

Lähteenmäki oli myös kova tikanheittäjä. Korkeimmalle sillä saralla hän ylsi heinäkuussa 1971 voitettuaan tikanheiton Suomen mestaruuden Espoon Matinkylässä Säästöpankkiopistolla (nyk. Hotelli Matinlahti) järjestetyssä kilpailussa.

Kilpailussa heitettiin viisi viiden tikan perättäistä sarjaa. Kohteena oli 5 metrin päässä heittäjästä seissyt tikkataulu, jonka keskikohdan korkeus maasta oli 150 cm.

Sekä taso että osanottajamäärä olivat korkeat. Osallistujia oli 138 ja lopputulos äärimmäisen tasaväkinen. Jaakko Lähteenmäki voitti kisan 198 pisteen tuloksella. Toiseksi tullut kangasniemeläinen Reijo Pynnönen heitti 197 pistettä ja Mikko Rasi Laukaan Vehniästä 196 pistettä.
 

Sakari Mikkola syntyi maanviljelijäperheeseen Suodenniemellä vuonna 1923. Sotavuosien jälkeen hän opiskeli Tampereen teknillisessä opistossa, josta valmistui koneenrakennusinsinööriksi vuonna 1947.

Mikkolan uran varhaisvaiheita leimasi työtehon lisäämiseen liittyvä tutkimus: hän suoritti Työteholiiton työntutkimuskurssin vuonna 1947, minkä jälkeen hän toimi rationalisointitehtävissä eri yrityksissä ennen siirtymistään rationalisointiprojektiin Keskon Lahdessa sijainneeseen paitatehtaaseen. Vuonna 1952 hän avioitui talousopettaja Pirkko Nousiaisen kanssa.

Onnistuneesta toiminnasta Lahdessa seurasi pitkä ura Keskon palveluksessa. Vuonna 1957 Mikkola nimitettiin kaikkien Keskon tuotantolaitosten apulaisjohtajaksi ja vuotta myöhemmin niiden johtajaksi. Vuonna 1960 Mikkolasta tuli Keskon elintarvikeryhmän johtaja. Hän oli luonnollinen valinta ketjun pääjohtajaksi edeltäjänsä jäätyä eläkkeelle vuonna 1980. Edeltäjiensä tapaan myös Mikkola jäi eläkkeelle 60 vuoden iässä vuonna 1983.

Työnsä vastapainoksi Sakari Mikkola oli innokas luonnossa liikkuja ja reserviläistoimija. Maanpuolustuksen Tuen hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1972-1988. Vuorineuvos Sakari Mikkola menehtyi kotonaan Espoossa 25. tammikuuta vuonna 2009.
 

Rouva Tellervo Koivisto vieraili Suodenniemellä pilvipoutaisena talvipäivänä 2. maaliskuuta 1989. Vierailuun osallistui tavan mukaan myös maaherra, joka silloisessa Turun ja Porin läänissä oli pitäjässä usein ennenkin käynyt Pirkko Työläjärvi. Suodenniemen kunnan puolesta vierailun isäntänä toimi kunnanjohtaja Jorma Raatikainen.

Rouva Koivisto tuli Suodenniemelle heti Japanin keisari Hirohiton hautajaisista palattuaan, minkä  Paikallissanomat muisti uutisessaan mainita. Vierailu alkoi Suodenniemen Maatalousnaisten järjestämällä kahvitilaisuudella uutukaisessa seurakuntatalossa, jossa kunnan tervehdyssanat vieraille lausui kunnanvaltuuston puheenjohtaja Lauri Kallio.

Maan äidin vierailukohteina Suodenniemellä olivat päiväkoti, vastikään valmistunut uusi peruskoulu ja Niemen Tehtaat. Päiväkodissa ja koulussa Koivisto tutustui niiden päivittäiseen toimintaan ja keskusteli sekä lasten että aikuisten kanssa. Niemen Tehtailla hänet vastaanotti teollisuusneuvos Matti Niemi, joka yhdessä kansanedustaja Timo Roosin kanssa oli vierailun järjestänyt.

Suodenniemeltä Tellervo Koiviston matka jatkui Vammalaan Matti Niemen kotiin lounaalle ja sieltä edelleen Porin kautta illaksi Helsinkiin miehensä esitelmätilaisuutta kuulemaan.

Arkkipiispa John Vikström teki Suodenniemelle viikonloppuvierailun piispantarkastuksen merkeissä 11.-12. maaliskuuta 1989. Lauantaipäivän ohjelma alkoi koululaisjumalanpalveluksella, jossa oppilailla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä korkealle vieraalle. Jumalanpalveluksen päätyttyä piispa seurueineen vieraili Niemen Tehtailla, Pohjakylän uudessa koulussa, vanhainkodissa ja Metsäpirtin perhekodissa, joissa jokaisessa hän pääsi tutustumaan kunkin laitoksen toimintaan.

Lauantai huipentui piispantarkastuksen tavallisesta ohjelmasta poiketen kalaretkeen, kun innokkaaksi kalamieheksi tunnettu Vikström osallistui seurueeseensa kuuluneen lääninrovasti Timo Kökön kanssa Kirkkojärven jäälle viritettyjen iskukoukkujen kokemiseen. Retki tehtiin seurakuntamestari Timo Työppösen sekä kalamiehinä tunnettujen Arvo Heinon, Kauko Pitkäjärven ja kirkkoherra Hannu Järventauksen johdolla. Saaliina oli komeita haukia ja pari madettakin, jotka piispa sai fileinä kotiin vietäväksi.

Varsinainen piispantarkastus aloitettiin sunnuntaina jumalanpalveluksella. Arkkipiispan sanoma nojasi laumansa puolesta uhrautuvan Hyvän Paimenen opetuksiin. Tarkastuksen yhteydessä tutustuttiin pitäjän seurakunnalliseen elämään, pyhäkoulu- ja päiväkerhotoimintaan, lähetystyöhön ja yhteisvastuukeräykseen, joista kaikista seurakunta sai kiitokset. Ainoastaan jumalanpalvelusten elävöittämistä esimerkiksi laulujen avulla toivottiin.

Piispantarkastus päättyi lähetyksen merkeissä pidettyihin päivällisiin seurakuntatalossa.
 

Johanna Halkoaho on Suodenniemellä vuonna 1977 syntynyt yleisurheilija, joka niitti mainetta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Nuoruudestaan saakka Suodenniemen Urheilijoita edustanut Halkoaho oli alunperin seitsenottelija, mutta erikoistui myöhemmin pituushyppyyn ja 1oo metrin aitoihin.

Seitsenottelijana Halkoaho voitti naisten pituushypyn ulkoratojen Suomen mestaruuden vuosina 1997, 1999, 2001 ja 2003. Sisäradoilla hän ylsi mestaruuteen vuosina 1997,1998, 2000, 2001, 2002, 2003 ja vuonna 2005. Tällä tuloksella Halkoaho onkin eniten sisäradan Suomen mestaruuksia voittanut yleisurheilija. Sadan metrin aitojen Suomen mestari hän on ollut 9 kertaa vuosien 1997-2009 aikana.

Halkoaho valmistui luokanopettajaksi Turun yliopistosta unelmien koulupihoja käsittelevällä opinnäytteellään vuonna 2007. Nykyisin hän työskentelee luokanopettajana Espoossa.
 

Mikko Pukka on suodenniemeläinen vuonna 1982 syntynyt jääkiekkoilija, joka tuli valtakunnalliseen tietoisuuteen liigajoukkue Tapparan riveissä vuonna 2001.

Pukan peli Tapparassa parani huimasti kaudella 2004-2005, minkä jälkeen Pukka siirtyi Turun Palloseuran (TPS) kautta Ruotsiin SM-liigaa vastaavan Elitserienin Luleån ketjuun.

Kaudella 2008-2009 Pukka pelasi sekä Venäjällä Gazovik Tjumenissa että suomalaisessa Mestiksessä Lempäälän Kisan (LeKi) joukkueessa.

Tällä hetkellä Pukka pelaa Tampereen KooVeessa. Kaudella 2019-2020 hän on tehnyt kenties ainutlaatuista liigahistoriaa laukomalla tehopisteitä KooVeen lisäksi myös sen yhteistyökumppaneiden Tapparan ja Ilveksen joukkueissa, eli kaikissa kolmessa legendaarisessa tamperelaisjoukkueessa samalla kaudella.